-
Kehittynyt ja kustannustehokas tapa hankkia halli
-
Toimitilojen muutostyöt ja remontit kun toimitilasi kaipaavat päivitystä, uudistusta tai kokonaisvaltaista muutosta
-
RAKENTAMISEN LUOTETTAVA KUMPPANI
Toteutamme juuri sinun käyttötarpeisiisi soveltuvan ja toiveittesi mukaisen hallin
Hallirakentaminen on Kestorakennus Oy:n erityisosaamista, ja olemme kehittäneet hallien tekemiseen oman kustannustehokkaan mallimme, jossa suunnittelunohjaus, työtavat ja pienetkin yksityiskohdat esimerkiksi energiatehokkuuden osalta on mietitty loppuun asti. Halleissamme on muun muassa maalämpö ja lämmön talteenotolla varustettu ilmastointi.
Asiakkaalle hallirakentamismallimme hyödyt näkyvät konkreettisesti projektin sujuvana etenemisenä sekä alhaisempina rakennus- ja käyttökustannuksina – laadusta tinkimättä. Yksi vahvuutemme on maarakennus-, talonrakennus- ja mittauspalvelujemme yhdistäminen joustavaksi kokonaisuudeksi, jolloin vältytään ongelmilta niin rakentamisen ja vastuiden rajapinnoissa kuin aikataulujen yhteensovittamisessa.
Kestorakennuksen vaihtoehdot hallirakentamiseen
Hallirakennuksen voimme toteuttaa tilaajan suunnitelmien pohjalta tai KVR-urakointina, jolloin vastaamme koko hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta tilaajan toiveita kuunnellen. Molemmissa vaihtoehdoissa tarjoamme tilaajan käyttöön oman tehokkaan hallirakentamisen mallimme ja kokemuksemme erilaisista rakennusvaihtoehdoista. Haluttaessa välitämme urakoimistamme kohteista toimitiloja myyntiin ja vuokralle.
Maarakennus-, talonrakennus- ja mittauspalvelumme ovat käytettävissä myös hallihankkeen osa-alueisiin
Teemme halleja myös omina urakoina ja myymme sekä vuokraamme niistä tiloja. Tällä hetkellä tarjolla olevat tilat löytyvät Toimitilat-sivulta.
Asiakkaiden kertomaa
“Urakka toimi alusta loppuun hyvin ja aikataulussa. Meille tärkeää oli myös työmaan hyvä siisteys rakennusurakan aikana.”
Veikkolan Teollisuuskiinteistöt Oy, Thomas Holmberg
“Kohteen laatuun nähden Kestorakennus Oy:n hallitilojen hinnat olivat hyvin edulliset, neuvottelut sujuivat hyvin ja luvatut aikataulut pitivät.”Kaffe Obscura, Lasse Vuori
“Kun Kestorakennuksen porukka oli päässyt maarakentamisessa alkuun, meille paljastui nopeasti, että sovituista asioista pidetään kiinni ja töitä tehdään todella ammattimaisin ottein.”
Movira Oy, Mikko Moilanen
“Kestorakennus hoiti maanrakennus- ja muut työt sovitusti oikeilla resurseilla ja saimmekin heidän ansiostaan kirittyä perustus ja maarakennusaikataulua.”
Rakennus Lankinen Oy,
Rauno Rastiola
” Työn jälki oli erinomaista, aikataulut pitivät ja kommunikaatio toimi moitteetta. Voin lämpimästi suositella Kestorakennusta niin kokeneelle kuin ensirakentajalle.”
Yksityinen, Olli Savola
Kiinnostuitko?
HALLI- ja TALONRAKENNUS
Esa Määttä puh. 050 552 7169
esa.maatta (at) kestorakennus.fi